11. lokakuuta 2013

See as Sleek

Yksi ainoista merkeistä joka on säilynyt meikkivarastossani jo vuosia on Sleek, ja nimenomaan Sleekin mineraali pohjaiset luomiväripaletit. Minuun iski kyseisissä paleteissa ensin se, että ne eivät kuivattanut tai aiheuttanut minkäänlaista ärsytysreaktiota ekseemaihollani, ja toiseksi värivalikoima. Sleekiltä ilmestyy jatkuvasti uusia paletteja, ja varsinkin limited editionit päätyvät yleensä kokoelmaani vaan koska limited!


Tätä pinoa tänään ihmetellessäni päätin siis tänään vähän postailla näistä lempipaleteistani. Itseasiassa näitä paletteja on tulossa vielä pari kappaletta, mutta ovat vielä jossain päin maailmaa postin tuotavana, esittelen ne sitten joskus toiste kun ne tänne Tampereelle asti pääsevät.


Sleekin paletteja minulla on tällä hetkellä kymmenen kappaletta, jokaisessa paletissa on 12 värinappia. Paletit ovat: Aqua collection, Sparkle, Ultra mattes Brights, Bad Girl, Storm, Chaos, Au Naturel, Shangri-La, Original ja Sunset. Näistä osaa olen käyttänyt mm. blogiin tutorialeja tehdessäni. Sleekin paletithan ovat hinnaltaan halpoja, noin kymmenen euron luokkaa. Väreissä on hyvät kontrastit ja ne kestävät luomella pitkään. Lisäksi kyseiset luomivärit ovat todella helppoja blendata, joten niillä saa helposti aikaan erilaisia silmämeikkejä.



Viimeisin Sleek ostokseni on tällä hetkellä siis Aqua Collection, joka (ylläri pylläri) on limited edition. Ensinnäkin pitää sanoa että Aqua Collectionin paketti on aivan ihana, se on kuin pieni taideteos! Sleek on alkanut todellakin panostamaan palettiensa pahvipakettiin, ja nykyään paletit voi huoletta jättää vaikka meikkipöydälle kauniin paketoinnin ansiosta. En olisi tätä palettia ostanut jos kyseessä olisi ollut pelkästään sinisäävytteinen paletti, johon Aqua Collectionin voisi kuvitella viittaavan. Paletissa on kuitenkin ihania merellisiä korallin, sinisen ja vihreän värejä, ja mukava sekoitus mattoja sekä kimalteisia nappeja. 



Ensimmäisessä kuvassa näkyy sävyt (ylhäältä alas) Ariel, Underworld ja Emerald, mutta erityisesti sormissa huomasi kuinka mahtavat kontrastit ja hohto näissä väreissä oli. Paletissa oleva valkoinen (Oyster) on todella kimaltelevan hohtava ja odotan innolla että pääsen sitä jossain meikissä testaamaan.



Tähän loppuun vielä surkuhupaisa ensimmäinen Sleekin palettini. Tämä kyseinen paletti on nimeltään Chaos ja ostin sen neljä vuotta taaksepäin Lontoosta. Se on kokenut kovia (niinkuin varmasti ulkomuodosta voi päätellä) mutta se toimi aikansa todella hyvänä peruspalettina jokapäiväisessä meikissä (kuten huomaa, ruskea, oranssi ja valkoinen ollut tuolloin tuttu ja turvallinen väriyhdistelmä), ja on ollut monet reissut mukana. En muista milloin olisin viimeksi tätä palettia käyttänyt, se alkaa olla jo aikansa elänyt, mutta enpä ole sitä raaskinut heivata roskikseenkaan kun on niin hyvin palvellut.

Pari päivää sitten sain tietää että vanha läppärini joutaa eläkkeelle, sitä ei kuulemma enää kannata lähteä korjaamaan (ei ole kuin kolmas läppäri kolmen vuoden sisään) joten pistettiin uusi tilaukseen ja toivottavasti sen ensiviikolla saan käyttööni. Näin ollen voisin taas saada tästä bloggailustakin kiinni, tämä avon kone ei ihan oikeasti halua tehdä minkäänlaista yhteistyötä kanssani, varsinkaan kuvien muokkauksen suhteen. Olisi pari haastettakin vielä tekemättä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti