28. lokakuuta 2014

Lokakuun loppuneet


Muistin taas tässä kuussa säilytellä tyhjiä puteleita sitä mukaan kun niitä loppui, mutta pitää myöntää että pari lensi kyllä roskiin ihan vaan tavan takia. 


Hiusjuttuja kului loppuun tälläkertaa Biozellin hiuskiinne, Richin shampoo ja Klippoteketin kuivashampoo

Biozellin hiuskiinne ei sen suurempaa vaikutusta tehnyt. Se oli ihan asiansa ajava arkilakka, mutta pito/vahvuusaste vitoseksi en sitä kyllä luokittelisi. Biozell myös lupaa lakan sisältämän pantenolin hoitavan, korjaavan ja kosteuttavan. Ei mielestäni tehnyt mitään kolmesta sen enempää kuin tavallisetkaan hiuskiinteet.

Richin Pure Luxury Intense Moisture Shampoo sen sijaan oli livboxin mukana tullut positiivinen uusi tuttavuus! Pieni määrä shampoota riitti hiusten pesemiseen, tuoksu oli omaan nenääni miellyttävä ja hiukset tuntuivat pehmeiltä ja helpoilta selvittää pesun jälkeen. Voisin kuvitella ehkä ostavanikin tämän!

Klippoteketin kuivashampoosta olen puhunut aiemminkin! Se on ollut pitkään lempikuivashampooni (tosin viimeaikoina batisten original on ollut kovassa käytössä), sekä laatunsa että hintansa suhteen. Ainoa miinus turhan vahvasta tuoksusta, kylppärissä suihkutellessa saa kyllä pidättää hengitystä. 


Meikkejäkin pääsi loppumaan pari, joka tuntuu viimeaikoina olleen todella harvinaista. Tuntuu että kaikki vaan kestää ja kestää ja kestää.

Yves Rocherin Ultra volume mascara on juhlaversio Sexy Pulpista, ja siis yksi lempimascaroistani! Iso ja paksu harja erottelee ripset hyvin ja levittää juuri oikean määrän ripsiväriä ripsiin. Ei varise ja kestää pienen sateenkin!

Max Factorin Lasting Performance on yksi monista meikkivoide kokeiltuistani kalpealle iholle oikeaa meikkivoidesävyä etsiessäni. Lasting Performance oli sävyltään sopiva, mutta koostumukseltaan ihan liian paksu omalle iholleni. Muuten meikkivoiteesta ei ole pahaa sanottavaa, se nimensä mukaan kesti iholla hyvin ja peitti ihon pienet virheet ja punoituksen. Oma ihoni ei vaan näin paksua meikkivoidetta kaipaa.


Acon ihotuotteetkin ovat vilahtaneet blogissa aiemmin, ja nyt vasta sain kulutettua kasvoveden loppuun. Kyseessä on siis ACOn kasvovesi kuivalle/normaalille iholle. Se on hajustamaton ja alkoholiton, ja edelleen ainut kasvovesi toisen ACOn kasvoveden lisäksi jota käytän. Se lupauksensa mukaisesti palauttaa iholle kosteuden, ja myös viimeistelee hyvin puhdistuksen poistamalla mahdolliset meikin jämät putsarin jälkeen. 

23. lokakuuta 2014

Oriflame - True Perfection

Tämän postauksen piti oikeasti ilmestyä vasta kun olen käyttänyt kyseisiä tuotteita jo jonkun aikaa, mutta olen niiiin innoissani näistä että päätin aikaistaa postauksen tähän päivään jolloin kyseiset putilot ilmestyvät Oriflamen uuden kuvaston mukana myyntiin!



Kyseessä on siis Oriflamen True Perfection kolmivaiheinen ihonhoitosarja, joka ilmestyi tänään 23. päivä myyntiin Oriflamen uuden kuvaston myötä. Sarjaan kuuluu seerumi, päivävoide ja yövoide. Pitää sanoa heti alkuun että olen testailijana aika kriittinen ja vähän naureskelen aina kaikkien puteleitten mainoslupauksille. Näistäkään tuotteista en osaa sanoa kuinka ne pitävät lupauksensa sillä olen näitä vasta muutaman päivän käyttänyt, mutta kokemukset ovat olleet tähän mennessä tosi hyvät!

Sarja on tarkoitettu parikymppiselle iholle, jolla ei ole vielä varsinaisia ryppyjä mutta pieniä ilmejuonteita ja sameutta. True Perfection sarja lupaa iholle kirkkautta, tasaisuutta  ja sileyttä. Se sisältää persian silkkipuun uutetta, jonka Oriflamen kuvasto kertoo sisältävän runsaasti aminohappoja ja mineraaleja.


Miracle Perfecting Serum -kasvoseerumi

"Seerumi sisältää Instant Glow Complex:ia, jonka innovatiiviset helmet heijastavat valoa ihon pinnalla. Heijastus luo iholle optisesti tuloksia jo 1. käyttökerrasta."

Levitin tämän kasvoille ensimmäistä kertaa ihan testimielessä tullessani suihkusta, vaikka olin lähes varma että joudun levittämään kiristävälle ja kuivalle iholle vielä jonkun kunnon rasvan. Väärässä olin! Seerumi oli koostumukseltaan kevyt ja silkkinen, se imeytyi todella nopeasti ja jätti ihon sileäksi ja pehmeäksi. Kireä tunne iholta hävisi eivätkä kasvot tarvinneet paksumpaa rasvaa tuntuakseen kosteutetuilta.



Perfecting Day Moisturiser -päivävoide

"Voide tekee ihostasi täydellisen; tasoittaa ihon väriä, siloittaa ihon pintaa ja ilmejuonteita ja kirkastaa ihoa. Lisäksi silkkipuu ehkäisee ihon ikääntymistä."

Päivävoide oli myös todella kevyt ja jostain syystä helpompi levittää kuin aiempi päivävoiteeni. Se imeytyi todella nopeasti, joten meikin sai levittää pian eikä tarvinut hirveästi odotella. Tästäkin jäi iho pehmeäksi ja sileäksi, ja taas sain iloisesti yllättyä kuinka hyvin tämä kevyt voide kosteutti ihoa.


Renewing Night Care -yövoide

"New True Perfection Night Care -yövoide on kehitetty tekemään ihostasi levänneen näköinen, kuin hyvin nukuttujen yöunien jälkeen: ihon väri on tasainen, iho ja ilmejuonteet ovat sileät ja iho näyttää kirkkaalta. Lisäksi innovatiivinen yövoide ehkäisee ihon ennenaikaista ikääntymistä."

Tässä kohtaa vähän naureskelin, sillä oma ihoni näyttää hyvin nukutun yön jälkeen siltä että poski täynnä tyynynjuovia ja kasvot punoittaa kun omenalla.

Olen tottunut yövoiteissa siihen että ne ovat yleensä todella paksuja. Noh, tämä seurasi ihan seerumin ja päivävoiteen linjaa ollessaan myöskin todella kevyt. Paksumpi koostumukseltaan kuin aiemmat mutta silti kevyempi kuin mihin olen tottunut. Toisaalta se oli kivakin, kun voide oli pääosin jo imeytynyt siinä vaiheessa kun painoin pään tyynyyn. Koostumus oli myös ihanan silkkinen ja todella helppo ja nopea levittää kasvoille. Aamulla iho tuntui pehmeältä ja kosteutetulta.


Toistaiseksi en siis ole löytänyt näistä oikeastaan mitään pahaa sanottavaa. Kaikki tuotteet ovat hajustettuja, mutta tuoksu ei ole liian vahva ja oikeastaan aika kivakin! Myöskään herkkä ja allergisoiva ihoni ei reagoinut näihin mitenkään joten todella mielelläni jatkan näiden testailua ja käyttöä.

21. lokakuuta 2014

I love me 2014

Viime viikko kului pääosin siis Helsingissä, ja siitä johtuen blogissakin oli hieman hiljaista. Myös blogin ulkomuoto koki pienen päivityksen!

Käväistiin siis Taikan kanssa Helsingissä i love me messuilla perjantaina. Tarkoitus oli mennä messuille jo viime vuonna, mutta homma jäi jostain syystä. Ihan mielenkiinnolla siis odotin tämän vuoden messuja!


Messuilta löytyi vaikka ja mitä, ja vaikka kierrettiinkin kauneuspuoli varmasti lähemmäs 20 kertaa läpi, niin jotain jäi silti varmasti huomaamatta. Taika rynnisti ensimmäisenä essencen standille, ja ruuhkasta huolimatta onnistuin itsekin sieltä pari juttua valkkaamaan. Messuilla kiinnosti erityisesti myös Tangle Teezerin osio, ja myös Lumenelta löytyi standi josta pystyi bongaamaan uudet luomivärinelikot. Mielenkiinnolla tutkin myös Oriflamen ja Avonin kopit läpi, ja mukaankin tarttui jotain!


Bongasin paikalta myös batisten! Batisten kuivashamppoista original on ehdoton lempparini, joten tietenkin se päätyi mukaan ja vielä ihan hyvin messujen alehinnoin.



Pitää myöntää että Avon on aika vieras merkki itselleni, joten oli hauska päästä tutkimaan sen tuotteita lähemmin messuilla! Päätin ottaa testaukseen true colour luomivärikvartetin sävyssä berry love, joka ainakin sävyjensä puolesta menisi hyvin ihan päivittäispalettina.


Tangle Teezerin compact styler on kyllä todella tervetullut juttu, sillä vanhan tangle teezerin piikit alkavat olla ihan lötköt ja harjan värikin kulahtanut.



Essencen standilta bongasin kaksi huulituotetta jotka vaan oli pakko saada. Essencen huulipunia en omista yhtäkään, mutta Taikalta olen kuullut niistä paljon hyvää, ja mukaan lähtikin yksi sävyssä Nude Love. XXXL longlasting huulikiiltoja mattaefektillä sen sijaan omistan jo yhden josta olen pitänyt kovasti. Kirkkaapunaisen kaveriksi hankin vaaleamman velvet rose sävyn.


Australian Goldin huulirasva kohosi kesän aikana ihan ykköshuulirasvakseni, harmi etten ehtinyt tutkimaan kyseistä standia sen enempää kun tämän ostaakseni.


Viimoisena vielä rfsu:n sheivaus geeli ja after shave. Nämä tarttuivat mukaan vähän vahingossa, myyjällä oli hyvät myyntipuheet. :D

Lisäksi mukaan tarttui vielä jotain oriflamelta, mutta niistä sitten enemmän seuraavassa postauksessa! Aika pienillä ostoksilla mentiin tällä kertaa, olen itsekin vähän ihmeissäni miten vähällä päästiin. 

13. lokakuuta 2014

Punaista päähän

Olin pitkän aikaa tosi punakielteinen omassa hiusvärissäni, ihan siitä syystä että olen kahdeksannesta luokasta asti ollut punapää, ja siinä samalla merkkautunut... noh, punapääksi. Halusin vaikka väkisin päästä eroon siitä punapäätagista, mutta eihän se helppoa oo kun hiuksissa on punapigmentti! Nojuu, joku naksahti päässä pari päivää sitten ja päätin että pakko saada taas punaiset hiukset. Testasin vielä samana päivänä homman sävyttämällä latvat punaisiksi, ja seuraavana päivänä seisoinkin jo kaupan kassalla kaksi väripakettia kädessä.



Hiuksista tuli mielestäni kivan vivahteikkaat! Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun värjäsin hiukseni itse, yleensä olen aina ennen nakittanut jonkun muun huommaan. Pitää myöntää ettei homma ollut yhtään niin vaikea kun kuvittelin.


Itse olen ainakin tosi tyytyväinen tulokseen. Kai se punapäisyys vaan sitten on meikäläisen juttu. Mitäs mieltä te olette?

11. lokakuuta 2014

Urban Decay - Deluxe Shadow Box

Tänään oli huono päivä - meinaan huono kuvapäivä. Tarkoituksena oli töitten jälkeen ottaa kuvat tämän päivästä postausta varten, mutta nukkumatti vei voiton ja heräsin kun valoa oli sisällä enää todella huonosti. Koska edellisestä postauksesta on kuitenkin jo viikko aikaa, päätin että tänään tulee postaus ja sillä sipali. Kameran laturia ei ole edelleenkään löytynyt joten eipä muuta kun puhelin käteen, paletti kainaloon ja parvekkeelle kuvaamaan. Siinä sitten kylmässä yritin räpsiä äkkiä kuvia puhelimen mahtikameralla kun yksi kissoista päättää tulla vääntämään p*skat parvekkeella olevaan hiekkalaatikkoon ja potkia vielä hiekatkin meikän kuvausmateriaalin päälle.

Long story short, kuvat ovat mitä ovat, mutta eipä se haittaa kun kyseessä on aivan ihana UD:n Deluxe Shadow Box. Alunperinhän tämä paletti kotiutui Taikalle meidän viime vuonna tapahtuneessa swapissa, mutta koska Taikan Too Faced addiktio on vienyt huomion kokonaan tältä raukalta niin adoptoin sen itselleni.


Oletteko te tiedostava kuluttaja? No siis tottakai, sen takia valitsin tämän paletin alunperin swappiin hienon pakkauksen takia. Mutta hei, katsokaa nyt, onhan se nyt upea!


Sisäkuori eroaa muista Urban Decayn paleteista vaalean värin takia. Toisaalta mukavan raikas mielestäni, vaikkei ihan Urban Decaymäinen olekaan. Kirkkaat napit sen sijaan kyllä pääsevät oikeuksiinsa vaalean kuoren takia!


Paletti koostuu yhdeksästä shimmersävystä, joka on mielestäni mukava combo todella värikkäitä mutta myös maanläheisiä sävyjä. Palettiin kuuluu myös kaksi aplikaattoria, ja vaikka en niitä koskaan käytäkään niin nekin olivat jotenkin hauskoja läpinäkyvine varsineen ja pienine tähtineen.



Swatchit on vedetty iholle todella pikaisesti sillä kissanjätökset alkoivat tuoksahtamaan vieressä sen verran että halusin poistua paikalta nopeasti. Näistä kuitenkin näkyy sen että luomiväreissä on todella hyvä pigmentti ilman primeria ja suurta hinkkailua. Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta sävyjen shimmerisyydelle jota ihailin pitkän aikaa kuvien oton jälkeen.

Tätä palettia pitääkin siis piakkoin päästä testailemaan parinkin meikin yhteydessä! 

4. lokakuuta 2014

Lumene Bluberry - Hohtavaa Hiekkaa


Laveran luomiväripaletin tavoin vuoroaan luomivärilaatikossa on odotellut Lumenen Blueberry luomiväripaletti sävyssä Hohtavaa hiekkaa. Kyseessä siis neljän eri sävyn paletti, joita löytyy ainakin neljää(?) erilaista komboa. Tämäkin on löytänyt meille tiensä Tampereen blogimiitin kautta, jossa itseasiassa sain ensin eri sävyn, mutta vaihdoin sen sitten tähän enemmän itseäni miellyttävään.



Tykkään itse tästä värikombosta paljon! Vaikka nykyään ei niin orjallisesti mennäkään sen mukaan, mikä sävy sopii minkäkin värisille silmille, niin itselleni luonnostaan tulevat lämpimät sävyt.



Luomivärit oli helposti levitettäviä ja blendattavia, ja hieman kerrostamalla myös pigmentti ihan hyvä. Ei mitenkään häikäisevä mutta ajaa kyllä asiansa!


Tämä toimii varmasti hyvin ihan päivittäisessä meikissä, ainakin itselläni. Minipaletti oli tasalaatuinen ja primerin kanssa sillä sai hyvää ja siistiä jälkeä. Luomivärinapit eivät myöskään pöllynneet erityisesti eikä luomelle levittäessä mielestäni varissut paljoakaan.

Pahoittelen muuten noita meikäläisen räpsyttimiä, olisiko ehkä huollon aika? :D

2. lokakuuta 2014

Smokeyrajaukset

Kuten varmaan blogiani seurailleet tietävät niin olen aika kova siipirajausten käyttäjä, ja ne kuuluvatkin ihan päivittäiseen meikkiini. Yleensä teen siipirajaukset nestemäisellä eyelinerilla, joten jälki on tietenkin aika kovaa.



Päätin kokeilla vähän erilaisia rajauksia, ja nämä smokeyrajaukset toteutin kajaalilla sekä kahdella eri luomivärillä (Urban Decay Naked Basicsin Faint ja Crave). 


Tekniikka näissä rajauksissa oli käytännössä ihan sama kuin smokeyeyen teossa, paitsi että pohjalla oli kajaalilla silmäkulmaan asti tehdyt rajaukset, joita lähdin mustan kautta häivyttämään ruskeaan. Enemmän hommaa näissä kyllä oli kuin tavallisissa siipirajauksissa, mutta ihan kivaa vaihtelua ja lookistakin sai kerralla vähän tummemman.

Mitäs mieltä olette? Toimii? Ei toimi?